Produkter»Barfotaskor»Vuxna»Löparskor»
Joe Nimble nimbleToes för damer
Fråga om priset
Tillgänglig i lager
LÖUT 100 km, 2. sija Xero Shoes Mesa Trail -paljasjalkakengillä
Barfotaskor, Löpning by Creaction / Ville J., 22.9.2021
Paljasjalkakengillä matkoja pidentämään
Hankin ensimmäiset paljasjalkakengät vuonna 2012 ja nyt olen jo useamman vuoden ajan käyttänyt paljasjalkakenkiä kaikessa - arjessa, juhlassa ja urheilussa. 2018 innostuin juoksemisesta, etenkin poluilla, ja olen hiljalleen lisännyt lenkkeihin pituutta.
NUTS Karhunkierroksen korvaaja
Minun oli tarkoitus osallistua Karhunkierroksen 83 km:n matkalle jo 2020, mutta tapahtuma jouduttiin perumaan koronan takia. Halusin kuitenkin samalle vuodelle jonkun matkan, joka ylittäisi aiemmin juoksemani pisimmän etapin, joka oli silloin noin 60 km.
Syksylle 2020 löytyi MRM 77 km polkujuoksu Mäntyharjun ja Repoveden maastoissa. Jalkineiksi valikoituivat Joe Nimblen nimbleToes Trail. Juoksu sujui hyvin ja jäin odottamaan seuraavalle vuodelle siirtynyttä Karhunkierroksen osallistumista.
(15)
Produkter»Barfotaskor»Vuxna»Löparskor»
Joe Nimble nimbleToes för herrar
(19)Fråga om priset
Tillgänglig i lager
Karhunkierroksen korvaaja, vol. 2
Talven lopulla aloin pohtimaan millä jalkineilla tämän vuoden Karhunkierrokselle suuntaisin. Kaikki tossut alkoivat olemaan jo siinä kunnossa, ettei niillä ultramatkalle uskaltaisi lähteä. Lempikengät, Joe Nimblen trailit, olivat siinä vaiheessa ylittäneet todennäköisesti jo 1500 kilometriä.
Halusin olla ajoissa uusien kenkien kanssa, kun paljasjalkakenkien kanssa on omalle kohdalle osunut kestävyydeltään hyvin erilaisia malleja. Päädyin hankkimaan Xero Shoesin Mesa Trailit, joita sain testattua ennen Karhunkierrosta peruslenkkien lisäksi yhdellä 60 kilometrin lenkillä sekä parilla maratonin mittaisella. Testien perusteella ei Karhunkierroksen maaliin vieminen pitäisi jäädä ainakaan kengistä kiinni.
Xero Shoes
0 produkter
Produkter»Barfotaskor»Vuxna»
Löparskor
Mutta eihän sitä sitten lopulta tullut pohjoiseen lähtöä tänäkään vuonna. Kisan lähestyessä melontareissu joutui kiilaamaan etusijalle, sillä kaverin aikatauluissa ei ollut joustovaraa. Se on kai joku juttu, että olisi syytä olla paikalla vaimon synnyttäessä tai jotain...
Melonta oli lähinnä takamusta puuduttavaa penkkiurheilua. Ihan kiva kokemus, mutta kyllä sen jälkeen melko nopeasti päädyin selailemaan Trailrunning.fi-kilpailukalenteria, jos joku aikataulun ja matkan puolesta sopiva tapahtuma löytyisi vielä tälle vuodelle.
Silmiin osui heinäkuun puolivälissä ensi kertaa järjestettävä Larsmo Öja Ultra Trail 100 km. Laitoin viestin vakio juoksukaverilleni Akille ja hän oli heti mukana.
LÖUT 2021 - valmistautuminen
Kisa oli jo kuukauden päästä, joten ihmeitä ei enää ollut tehtävissä. Karhunkierrosta varten oli onneksi jo tullut treenattua. Lisäksi kalenterista löytyi aiemmin jo sovittuna perinteinen kesäyön ryhmälenkki Nuuksiossa, joka oli tällä kertaa pituudeltaan 50 kilometriä, sekä Evon retkeilyalueen kiertäminen kaverin kanssa, josta tuli noin 47 kilometriä. Muutama lyhyempi lenkki siihen päälle ja treenit oli paketissa.
LÖUT 100 km - kisa
Kisapäivä oli lauantai. Perjantaina ajettiin Akin kanssa Helsingistä Larsmoon ja asetuttiin majaksi pieneen mökkiin Strandiksen camping-alueella. Viimeisen kauppareissun lisäksi kävimme tiedustelemassa kisan lähtö- ja maalialueen. Viimeisen illan kamojen säätöä, hermostunutta huumoria ja illallinen loistavassa Strandis Smokehousessa.
Startti oli kuudelta aamulla, joten kello soi neljältä. En yleensä nuku kauhean hyvin, jos tiedossa on jotain jännää ja aikainen herätys. Niin tälläkin kertaa, joten oli kivaa päästä jo liikkeelle.
Järjestäjän, Team Nordic Trailin, porukka otti meidät iloisesti vastaan. 100 km:n matkalle meitä oli lähdössä vain 14 juoksijaa. Päivästä oli luvattu lämmintä, joten huoltopisteet tulisivat tarpeeseen veden tankkaukseen.
Akia lukuun ottamatta muut juoksijat olivat minulle tuntemattomia ja ajattelin katsoa olisiko minulla jopa mahdollisuus kilpailla hieman muitakin kuin itseäni vastaan. Heti lähdössä huomasin, että kärkikaksikko lähti liikkeelle aivan omaa vauhtiaan. Ensimmäiset pätkät olivat hyvin juostavaa ja osittain kivituhkalla päällystettyä retkeilyreittiä. Itse asetuin joukon viidenneksi.
Ensimmäinen huolto oli jo 9 kilometrin kohdalla ja ennen sitä ohitin yhden juoksijan. Tulin huoltoon samaan aikaan toisen juoksijan kanssa, mutta jatkoin matkaa pysähtymättä kun vettä oli matkassa riittävästi seuraavaan huoltoon asti. Eli sijoitukseni oli tässä vaiheessa kolmas. Podiumille vai? Eihän sitä tarvitsisi kuin olla laskematta ketään ohitseni seuraavat 90 kilometriä.
Otin tavoitteekseni pitää sijoitukseni, jos se mitenkään olisi mahdollista puskematta itseäni loppuun liian aikaisin. Oman pienen haasteen tähän toi tarve käydä, noh, tarpeilla. Sain kuitenkin sen verran otettua etumatkaa takana tulevaan juoksijaan, että uskalsin suhahtaa pusikkoon ja takaisin.
Ja sitten juostiin. Reitti yhdisti kuusi eri vaellusreittiä, joista osa oli hyvin teknisiä kivineen, juurineen ja kaatuneine puineen. 30 km:n huollosta alkavasta reilun 20 km:n lenkistä sanottiin jo etukäteen, että se on haastava. Olin lähtenyt matkaan mukanani neljä 0,5 litran lötköpulloa, jotka täytin kaikki tuolle lenkille ja säännöstelyllä vesi juuri ja juuri riitti. Onnistuin lyömään polveni auki kaatuneiden puiden yli kiipeillessä sekä kaatumaan naamalleni alamäkeen juostessa. Oli hyvin lähellä, ettei kisa jäänyt kesken siihen. Lämpö ja väsymys alkoivat painaa ja tajusin, että nyt täytyy skarpata, jos en halua loukata itseäni pahemmin.
Takaisin huoltoon palatessa oli matkaa takana yli 50 km enkä ollut pitkään aikaan nähnyt muita. Tarjolla oli kalakeittoa ja vaikka ruoka ei juurikaan maistunut, niin luulin ettei minulla mikään kiire ole. Hyvin nopeasti kuitenkin takaa tulivat aiemmin ohittamani kaksi juoksijaa ja liikkeelle oli lähdettävä, jos halusin pitää kolmannen sijan. Loistava huoltotiimi tarjoutui putsaamaan verisen polveni, mutta se saisi odottaa maaliin saapumista.
Yksin juokseminen jatkui huollon jälkeen paremmalla energialla. Ennen seuraavaa huoltopistettä pieni kyy tien reunassa oli halukas puremaan minua, mutta huomasin sen onneksi ajoissa. Noin 70 kilometrin kohdalla alkoi jalka oikeasti painamaan ja teknisemmillä pätkillä eteneminen oli vaikeaa. Jos mieli ei käskenyt kehoa juoksemaan, niin kulku muuttui automaattisesti reippaaksi kävelyksi. Turvauduin kuuntelemaan The Offspringin Smash-albumin ja alkoihan se askel taas kulkemaan. Kunnes levy päättyi.
Juoksun ja pikakävelyn yhdistelmällä painoin menemään. Eihän jäljellä ollut enää kuin yhden pitkähkön treenilenkin verran. Muutama tunti tai jotain. 90 kilometrin huoltoon tulin hyvällä energialla ja jalka liikkui aika kivasti. Kävi ilmi, että vain yksi juoksija oli ohittanut huollon ennen minua. Hämmentävää, mutta ihan kiva! Top 3 sijoitus olisi siis entistäkin todennäköisempää ja enää kymppi jäljellä. Yllättävän pitkältä se kymppi sitten lopulta tuntui. Reitin loppuun järjestäjä oli tehnyt hauskan pienen lisälenkin eikä maaliin juostu suoraan urheilukentälle saavuttaessa. Onneksi sen verran olimme katsoneet edellisenä iltana reittiä, että tämä ei tullut yllätyksenä. Viimeiselle kilometrille löytyi reipas vaihde ja oli hienoa tulla suhteellisen kevyellä askeleella juosten maaliin 100 kilometrin, 12 tunnin ja 45 minuutin jälkeen. Toiselle sijalle. Selvisi, että aiemman kärkikaksikon toinen juoksija oli juossut reitiltä niin paljon väärään suuntaan jossain kohtaa, että oli päättänyt keskeyttää.
Kisan jälkeen
Heti juoksun jälkeen pientä energiatankkausta, polven putsaus EA-tiimin toimesta ja muiden juoksijoiden tsemppaamista maaliin. Akin saavuttua maaliin lähdimme kiireellä hakemaan ruokaa ennen ravintolan sulkeutumista. Majoituksessa jalkoja tutkiessa huomasin, että yhtään rakkoa ei ollut tullut. Xeron kengät ja Injinjin varvassukat toimivat loistavasti. Myöhemmin tosin muutama kynsi pahoitti mielensä, kun olin hakannut jalkojani kiviin ja juuriin, mutta siitä ei voi kenkiä syyttää.
Injinji
0 produkter
Produkter»Tillbehör»Strumpor»
Tåstrumpor
Sunnuntaina ajoimme takaisin Helsinkiin ja jalkoja täytyi pysähtyä verryttelemään. Palautuminen sujui oikein hyvin ja kolmen viikon päästä kisasta kävimme Akin kanssa jo omatoimisesti hölkkäämässä 58 kilometriä Salpapolkua.
Seuraavat seikkailut ovat mielessä, mutta suunnitelmat täysin auki. Karhunkierroksen 83 kilometriä ei enää ainakaan riitä, jos haluan jatkaa matkojen pidentämistä...
