Resellers

Nimbletoes Trail 1000km käyttötesti


Paljajalujalatsid, Jooksmine by Jukka K., 31.10.2019
Vähän aikaa sitten Nuuksion märillä ja mutaisilla poluilla pamahti vakiojuoksukenkiini Nimletoes Traileihin 1000 juostua kilometriä matkamittariin.

Jukan Nimble Trail


Kuten ao. kuvasta näkyy, likaisuutta lukuunottamatta kengät ovat tuhannen juoksukilometrin jälkeen vielä hyvässä kunnossa. Pohja on melkein kuin uusi ja pääliosan verhoilussakaan ei ole vaurioita. Kilometrit tuntuvat lähinnä siinä, että kenkä on jonkun verran "löystynyt" ja pohjan liimaus ihan kärjestä alkaa hieman aukeamaan (tämä on helppo korjata itse). Juoksukengille tuhat kilometriä on ihan hyvin ja ennen kun käytin vielä perinteisempiä juoksukenkiä niin usein kenkiä joutui uusimaan jo aiemmin.

Jukan Nimble Trail


Tuolle matkalle mahtuu askelia sen verran, että kenkä ominaisuuksineen on tullut tutuksi ja ajattelin kirjailla muutaman sanan kyseisestä jalkineesta juoksun näkökulmasta.

Kyseessä on Joe Nimblen (paljasjalkakengäksi) normaalileveyksinen polkujuoksua silmällä pitäen suunniteltu kenkä. Omaan jalkaan istuvuus on liki täydellinen. Nilkka pysyy hyvin paikallaan ja myös jalkaholvin kohdalta istuvuus ja muoto tuntuvat hyviltä. Varpaille on mukavasti tilaa. Oma jalkani ei ole mitenkään erikoisen leveä vaan ehkäpä aika "normaali".

Muodoiltaan ja lestiltään kenkä vastaa erittäin paljon saman valmistajan Nimbletoes-kenkää. Erona siihen on värityksen lisäksi hieman paksumpi pohja ja "syvempi" pohjan kuviointi ja kärjestä löytyy vähäistä varvassuojaa. Tämän tarkoitus on hieman suojata varpaita kivien ja juurien potkimiselta.

Kenkä on kevyt juoksussa ja tuntuma alustaan on hyvä ja tarkka. Tämä tekee kengästä erittäin miellyttävän polkujuoksu- käytössä. Kenkä toimii hyvin myös vuorilla, mutta kuten käytännössä kaikissa paljasjalkakengissä pohja on sen verran ohut, että pahoissa kivikoissa kovaa juokseminen on ainakin itselleni hieman hankalaa (varsinkin alamäissä). Kenkä oli minulla kisakenkänä Karhunkierroksen 166km polku-ultralla enkä 15-20 tunnin juoksemisen jälkeenkään kokenut kengästä johtuvia ongelmia. Loppuvaiheissa kisaa sääolosuhteet olivat pitkään olleet haastavat ja väsyneenä märissä kivikoissa ja juurakoissa pito ei osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi.

Jukan Nimble Trail


Käytin kenkää myös muutamilla kovempivauhtisilla "tasaisen" lenkeillä, eli käytännössä asfvaltti- ja hiekkateillä. Myös tällaisessa maastossa ja käyttötarkoituksessa kenkä toimi kivasti. Keveyden ja hyvän tuntuman ja istuvuuden ansiosta sillä oli miellyttävää juosta kovaa vauhtia. Pohja on kuitenkin ohuehko ja kovaa vauhtia asfaltilla juostessa iskutuksesta kohdistuu kovat voimat jalkoihin, joten tämän tyyppistä juoksua kannattanee tehdä vasta, kun jalat ovat jonkin verran jo tottuneet paljasjalkakengillä juoksuun.

Kengän pohja on vibramin kumia (kohtuullisen kovaa) ja siinä on vajaan puolen sentin syvyinen kuviointi. Kuivalla kelillä kengän pito on kohtuullisen hyvä kaduilla, metsässä sekä vuorilla. Märällä pito ei kuitenkaan pärjää esimerkiksi Salomonin ja Inov8:n polkujuoksukengille, vaan märät kalliot ja juurakot tuntuvat näillä liukkaammilta. Kaikkein huonoin pito on silloin, kun mutaa on paksulti. Tämä johtuu siitä, että ohuen pohjan takia "urasyvyys" ei voi olla yhtä iso kuin perinteisen mallisilla polkujuoksukengillä. Märän kelin pitoasiassa tilannetta auttaa kuitenkin se, että tuntuma alustaan ja "tietoisuus" siitä, mitä siellä jalan alla tapahtuu on paljon parempi kuin perinteisissä kengissä. Varsinaisia liukastumisia ei siten tapahdu paljoakaan. Lumessa kengällä juoksee ihan mukavasti, mutta jos alustassa on "jääpinnoite" niin sitten luonnollisesti pitoa ei juuri löydy.

Kestävyysosastolla kengät tosiaan yllättivät positiivisesti. 1000 kilsan jälkeen kengät ovat edelleen hyvässä juoksukunnossa ja näyttääkin siltä, että mittariin napsahtaa ainakin 1500 km, ennen kuin kenkäparin on aika jäädä eläkkeelle.

Tiivistelmänä kenkä on kestävä ja omaan jalkaan ja juoksukäyttöön liki täydellinen. Se sopii hyvin juoksuun liki kaikilla mahdollisilla alustatyypeillä. Parannettavaa löydän oikeastaan vain pito-akselilta.

Jooksujalatsid
Tooted‪»Paljajalujalatsid‪»Täiskasvanutele‪»
Jooksujalatsid

Teid võib huvitada ka

Joe Nimble Trail Addict -kengät testissä

Nappasin Joe Nimblen Trail Addict -lenkkikengät testattavaksi, koska kaipasin varsinkin pidemmille lenkeille ja asfaltille sekä talvijuoksuun enemmän suojaa ja vaimentavampaa pohjaa. Tossut pääsivätkin heti kunnon testiin Nuuksion poluille, jossa kokeilin niitä sekä juoksussa ett...

Mikä kenkä kestää parhaiten asfaltilla liikkumista?

Parhaiten asfaltilla kävelyä ja juoksua kestää Joe Nimble- ja Bär-merkin kengät. Kyseessä käytännössä sama merkki, jonka sporttisemman puolen kengät on Joe Nimble -merkin alla ja fiilistelykengät Bär-merkillä. Mallisto on sikäli sekava, että osassa malleista on vähän enemmän...

Voiko paljasjalkakenkiä käyttää kiipeilyssä?

Olen kiipeillyt paljon eri merkkisillä kiipeilykengillä. Tuttuja merkkejä on La Sportiva, Mammut, 5.10, Black Diamond ym. Vuosien varrelle mahtuu monenlaista sisä- ja ulkokiipeilyä: köyttä, boulderia, jäätä ja ferrataa. Tavalliset kiipeilykengät tuntuivat kuitenkin ikäviltä. Osa...